Finnchain työllistää myös alihankkijoita – ”Laatu ja luotettavuus tärkeimpiä”
Finnchainin hankinnat perustuvat luotettaviin ja laadukkaisiin alihankkijoihin, joiden kanssa yhteistyö on tiivistä ja jatkuvaa. Sekä aikataulujen hallinta että joustavat toimitukset ovat ratkaisevassa roolissa ostajien arjessa.
”Yritämme pitää pientä varastoa. Melkein kaikki teräsosat hankimme projektikohtaisesti. Tavoitteena on, että ostetut osat menevät kokoonpanoon parissa viikossa”, kertoo projektikoordinaattori Olli Pirkkanen.
Finnchain käyttää vakituisesti noin puolta tusinaa alihankkijaa ja satunnaisemmin myös muita.
”Kun neuvottelen alihankkijoiden kanssa, arvostan toimitusajoissa pysymistä. Mutta laatu on ykkösasia. Luotettavuus on myös hyvin tärkeää. Alihankkijoiden hallussa on esimerkiksi muotteja, jotka ovat Finnchainin omaisuutta”, kertoo ostaja Jussi Parantainen.
Ostajan arjessa korostuvat tarkat aikataulutukset ja reaaliaikainen seuranta. Olennaista on, että yhteistyö myös oman talon sisällä sujuu hyvin. Tässä auttaa, että Parantainen tuntee yrityksen tuotteet konkreettisesti, sillä hänellä on taustaa tuotannosta.
Muoviosia tulee alihankkijalta Finnchainille melkein viikoittain, kun taas esimerkiksi lasikuitutavaraa ostetaan noin neljästi vuodessa.
Finnchainin ostaja Jussi Parantaisen mukaan laatujärjestelmän mukaisesti alihankkijoiden arviointi tehdään joka vuosi, sillä laatu on tärkeä arvo Finnchainille.
Laadun ja aikataulujen hallinta ohjaavat hankintaa
Projektikoordinaattori Olli Pirkkanen ostaa alihankkijoilta tavaraa Finnchainin kulloisenkin tarpeen mukaan.
”Yritämme pitää pientä varastoa. Melkein kaikki teräsosat hankimme projektikohtaisesti. Tavoitteena on, että ostetut osat menevät kokoonpanoon parissa viikossa”, kertoo Pirkkanen.
Hän on melkein päivittäin tekemisissä raumalaisen metallialan yrityksen kanssa.
”On tosi kätevää, kun on osaava kumppani muutaman sadan metrin päässä. Palvelu pelaa. On helppo kipaista paikan päällä katsomassa, jos tulee joku pieni ongelma tai on muuta kysyttävää. Toimitusajat ovat todella joustavat. Tarvittava kappale voidaan tuoda meille parhaimmillaan muutamassa minuutissa”, kertoo Pirkkanen.
Pelkästään läheisyyden takia kyseinen yritys ei vakialihankkijaksi ole päässyt. Pirkkasen mukaan laatu on hyvää ja hinnat kohdallaan.
”Pidämme alihankkijoiden kanssa palavereja säännöllisesti. Laatujärjestelmämme mukaisesti alihankkijoiden arviointi tehdään joka vuosi. Tänä syksynä suoritamme auditoinnit paikan päällä”, sanoo Parantainen.
”Pyrimme koko ajan kehittämään toimintaamme. Myös ostoissa näemme paljon mahdollisuuksia mennä eteenpäin hyvien alihankkijoiden kanssa”, sanoo Pirkkanen.